torstai 2. lokakuuta 2014

So happy I could die.

 photo 25_zpsac04c8cd.jpg
Syksy on inspiroitumisen, luovuuden ja uusien ideoiden aikaa. Ainakin minulle itselleni. Lisäksi tämä syksy oli uuden ajan alku, paljon odotuksia ja vaatimuksia. Päällimmäisenä oli vaativa taistelu ylioppilaskirjoitusten ja koulun suhteen. Koulun suhteen mä olen aloittanut itseni henkisen ruoskimisen, mä menen kouluun ja käyn sen kunnialla loppuun. Alku on sujunut tosi hyvin, mä en saata uskoa, kuinka helppoa herääminen on nykyään. Se päänsisäinen pieni piru, joka parin vuoden ajan on houkutellut mut jäämään sänkyyn, on nyt poissa. Sen sijasta on pieni ruoskalla varustettu ääni pään sisällä, joka pakottaa aamuisin nousemaan ylös. Ette voi uskoa, miten mahtava tunne tämä on. Yksinkertainen asia, mutta se tuntuu mahtavalta.
 photo ff_zpsb4bf448d.jpg
Syksy myös puhdistanut ilmaa, mä voin paremmin kuin vuosiin. Mä pystyn rehellisesti sanoa olevani onnellinen, ilman mitään taka-ajatuksia. Parasta tässä on se, että mä tiedän tämän olevan pysyvää ja ja kuinka mä olen saavuttanut paljon. Mä en ikinä uskonut kenenkään voivan auttaa, mutta onnekseni olin väärässä. Elämässä menee tällä hetkellä todella hyvin ja muutkin ovat varmasti sen mussa huomanneet, mä voin niin hyvin. Mulla on enemmän hyviä päiviä, kuin huonoja. Mä myös pidän peilikuvastani, ainakin suurimpana osana viikosta. Yksi tavoite tässä on vielä edessä, mutta se saa toteutua ajan kanssa. Mulla on nyt niin hyvä mieli, etten halua riskeerata mitään.

 Lisäksi mä näen taas asioissa enemmän hyviä puolia, keskityn positiivisiin asioihin huonojen sijasta. Mä koen myös olevani iloisempi useammin, pienetkin asiat jaksaa tehdä iloiseksi, esimerkiksi tuo maailman söpöin ja ihanin skumppapullo. Kun löysin sen, oli siitä yhtä innoissani kuin lapsi jouluna. Hassua miten lasinen pullo, ei niinkään sen sisältö, saa jonkun näin iloiseksi.
 photo 21k_zps84f95d75.jpg
Mutenkin koko syksy on ollut täynnä iloisia asioita ja tapahtumia. Iloiseksi mut esimerkiksi teki Peritan visiitti Tampereella, voi että kuinka ikävä mulla on ollut! Toivottavasti saadaan nauttia tämän tyttösen visiiteistä useammin, kuin kerran vuodessa, pikku vinkinä jos tätä luet! 
 photo 24_zpsf1678c24.jpg
Löysin myös rahoilleni hyvää vastinetta. Löysin maailman parhaan kirpparin ja tein uskomattomia löytöjä! Outo kiintymykseni vanhoihin peltipurkkeihin on ollut joidenkin tiedossa jo jonkin aikaa ja nämä aarteet löysin tosi halvalla! Lisäksi löysin vanhan, ruusukuvioisen kahviastiaston kuudella eurolla! Niin, mä olen myös kiintynyt vanhoihin ja kaunisiin posliiniastioihin. Mitä enemmän kukkasia ja ruusja, sen parempi. Nyt mulla on jo mukava määrä erilaisia kuppeja ja astioita, esimerkiksi rakkaalta edesmenneen isomummuni kaapeista sain itselleni ihanat kukkakuvioisen kahviastiaston. Juuri ne, mitä mä olen koko lapsuuteni ihaillut isomummun kaapissa, toivoen että mullakin on jonain päivänä samanlaiset. 

Lisäksi, kävin vihdoin tatuoijan luona Precious Tattoossa ja nyt mun oikeaa kättäni koristaa muistutus iskästä. Nyt mulla on siis molemmat vanhemmat ohjaamassa kirjaimellisesti mun elämänvalintojani, äiti vasemmassa kädessä ja iskä oikeassa. Niinhän se menee, että siinä on kaksi sellaista henkilöä, joita ilman mä en olisi tässä ja tällaisena ihmisenä kuin olen. Elämänarvot olen oppinut heiltä ja haluan heidän olevan mukana aina ja iankaikkisesti, vaikka täysi-ikäinen olenkin. Lapsi tarvitsee vanhempiaan aina, tätä mieltä mä olen. Nyt mulla on molemmat turvaamassa tulevaa mun elämääni.
 photo 23_zps5500240e.jpg
Kuten aiemmin jo sanoin, peilikuva miellyttää mua nykyään harvinaisen usein, mä voin sanoa olevani kaunis. Tosin sanon sen vielä todella hennolla ja aralla äänellä, ihan varmuuden vuoksi. Mutta kuitenkin sanon sen ääneen. Iso muutos pienessä ihmisessä. Mulla on nätit ja sievät kasvot, persoonallisuuteeni heijastuu tyylistäni ja siitä, miten tuon itseni esille. Mä puen ne vaatteet ylleni mistä pidän, mä meikkaan silmäni näin, koska pidän siitä miltä ne näyttävät. Pidän tummasta huulipunasta. Olen oppinut olla välittämättä siitä, mitä muut sanovat. Okei, en ehkä ihan vielä kokonaan, mutta pikkuhiljaa. Mä alan luottaa itseeni ja siihen, että ehkä musta vielä onkin johonkin. Ehkä mä en näytäkään harakalta, lihavalta, typerältä. Ehkä kukaan ei vihaakaan mua heti ensisilmäyksellä, ehkä mäkin voisin näyttää haluvani tutustua uusiin ihmisiin enkä tuomitsisi heti. Mä olen mukava ihminen ja monet pitää minusta, mä olen oikeasti rohkea.

Nämä asiat mun on ollut tosi hankala sisäistää ja oppia, ei itsestään voi alkaa pitämään heti, se ei tapahdu nappia painamalla. Olisikin niin helppoa. Se vie aikaa, voimia ja kyyneleitä sekä hieman kirosanoja. Ja vielä lisää aikaa. Mutta pikkuhiljaa jokainen voi oppia pitämään itsestään. Se helpottaa huomattavasti asioita tässä maailmassa. Itseään pitää ensin oppia rakastamaan, ennen kuin voi rakastaa ketään muuta. 
 photo 22_zps7197eb90.jpg
Nyt pienen avautumisen, heittelehtivän tekstin ja terapeuttisen ajatustenpurun jälkeen on hyvä jatkaa syksyä eteenpäin hyvällä mielellä. Kunhan vaan muistaa pysyä rohkeana. Toivottavasti kaikilla teilläkin syksy on alkanut yhtä hyvin, kuin mulla!

2 kommenttia:

  1. Rakastuin sun kirjoitustyyliin!!! :3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi oletpas ihana, piristit mun päivääni!<3

      Poista