keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Näin unessa Jumalan selän, istui Saatana vieressä hiljaa.

 Kevät on ollut punaisen huulipunan paluun aikaa. Tein pitkäksi aikaa syrjähypyn liilan puolelle, mutta melkeinpä vahingossa palasin taas tuttuun ja turvalliseen punaiseen. Kevät on ollut muutenkin hassua aikaa. Olen rämpinyt koko kevään ajan eteenpäin, tuntui että kevät tai oikeastaan koko kulunut vuosi on ollut yhtä sameaa ja tahmeaa suota, jossa eteenpäin pääsemiseksi tarvitsee niin paljon voimaa, että mulla sitä ei ole. Jaksoin pari askelta eteenpäin, kaikki tuntui jo sujuvan, kunnes juutuin auttamattomasti jaloistani kiinni petolliseen suonsilmään ja jäin siihen hetkeksi tihrustamaan itkua ja surkuttelemaan huonoa onneani. Sitten rämmin itseni taas hetkeksi irti ja taas parin harppauksen jälkeen olin jumissa. Hassua, mutta tajuan vasta nyt tässä tätä kirjoittaessani, kuinka helvetin hyvin suossa rämpiminen kuvastaa mun olotilaani. Tunnen itseni neroksi, miksen ole ennen osannut tätä näin hyvin ilmaista?
Punaisesta huulipunasta suohon ja eteenpäin. Iltaisin näemmä tekstin tuottaminen on huomattavan helppoa, etenkin kun mun pitäisi oikeasti istua sohvalla ja päntätä englantia. Eikä saa unohtaa matikkaa, ei koskaan, vaikka sen unohtaminen saisi aikaan mielenrauhan. Niin, tosiaan, kuten kuvasta näkee, hankin elämäni ekan tatskan tässä rapiat viikko takaperin. Ironista ottaa tatuointi omalle äidille, joka inhoaa tatuointeja. Olihan sentään äitienpäivä, sopiva rahatilanne ja walk in-päivä. Itse olen kovin tyytyväinen ja innolla viimeistelen seuraavaa tatuointia päässäni, mutta siihen tarvitaankin sitten hieman enemmän rahaa. Ja siihen voi mennä tovi jos toinenkin, mä ilmeisesti vietän tämänkin kesän työttämänä. Luuseri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti