tiistai 4. maaliskuuta 2014

Sana vain ja olen sinun.

 photo insta19-001_zps6ba4041a.jpg
Ylitin itseni kolmisen viikkoa sitten ja marssin ennalta tuttuun ja turvalliseen lävistysliikkeeseen nimeltä Putka ja poistuin sieltä taas yhtä reikää rikkaampana. Meinasi jo iskeä kriisi, kun tajusin etten hankkinut ainoatakaan lävistystä kuluneena vuonna, kamalaa vai mitä? Kielikoru on houkutellut jo monta vuotta, mutta jotenkin kyseinen toimenpide kuvotti ihan kamalasti. Kuvittelin, että mulla on erityisen paksu kieli ja kuinka kamalaa se kipu onkaan, kieli on sentään lihas ja mitäs kaikkia kauhukuvia kehittelinkään. Kuitenkin, koko homma oli hetkessä ohi ja olin ihan järkyttynyt kuinka se ei tuntunutkaan yhtään epämiellyttävältä. Pari seuraavaa päivää elin lähinnä jääpaloilla ja jäätelöllä, mutta puhumaan pystyin normaalisti, mikä oli sinänsä outoa. Hyvin hoidettuna kieli on jo ihan parantunut ja on kyllä yllättävän helppoa elää tuommoinen rautatappi suussa.
 photo insta20-001_zps1d326d78.jpg
Lähiviikkoihin on kuulunut myös alkoholia, mikä varmaan tuli selväksi viime postauksestakin. Alkoholi tuo ihmiset yhteen, se on tullut huomattua kaiken tämän hässäkän keskellä. Eipä siinä mitään, tunnustan että alkoholi vaikuttaa myös minuun niin, että yleensä hiljaisesta sivusta seuraajasta tulee kaikkien kaveri. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, sitä voi miettiä. Ei vaan, on ollut kiva viettää paljon aikaa kavereiden kanssa, sitä tulee tehtyä niin harvoin!
 photo insta21-001_zps92de2158.jpg
Loppua himolleni viininpunaista huulipunaa kohtaan ei näy, sillä sain mahtavan ja myöhäisen joululahjan Sonjalta! Miten voikaan olla noin innoissaan jostakin niin yksinkertaisesta asiasta, kuin huulipuna? Kyllä lähiviikkoina on kelvannut hymyillä!
 photo insta18-001_zpsb94cb554.jpg
Hymyä lähiviikkoihin on tuonut myös mun paluuni futiskentälle, tai no oikeastaan futsalkentälle näin aluksi. Palasin rakkaan harrastuksen pariin vuoden vaihteen jälkeen ja vaikka kyseessä onkin vain höntsyjoukkue ja treenit vain kerran viikossa, niin kyllä se näkyy positiivisesti mun mielialassa. Ihanaa päästä edes kerran viikossa liikkumaan kunnolla ja purkamaan kaikkea viikolla kertynyttä agressiota. Kyllä, jopa futsal auttaa purkamaan agressiota, mikäs sen parempaa kuin potkia palloa ja kuvitella sen tilalle jonkun ihmisen kasvot, jotka toivoisi voivan poistaa tästä maailmasta. Urheilu on terapeuttista, tavalla tai toisella.
 photo insta24-001_zps8ed549b3.jpg
Koska koko postaus on ollut täynnä positiivisia juttuja, lopetetaan se nyt sitten vielä oikein kunnolla. Joskus puolitoista vuotta sitten, kun aloin vasta totutella tyttöystävän rooliin, vannoin että musta ei sitten tule sellaista tyttöystävää, joka unohtaa kaiken muun ympäriltään ja hehkuttaa poikaystäväänsä jatkuvasti joka paikassa. Noh, kaverit mä olen onnistunut mielestäni säilyttämään hyvin ympärilläni, mutta en mä voi olla hehkuttamatta, kuinka ihana poikaystävä mulla onkaan. Ystävänpäivää edeltävänä iltana sekä samalla meidän kuukausipäivänä, Saku yllätti mut saapumalla paikalle jättimäisen ruusukimpun kera, kun olin syömässä kavereiden kanssa penkkareiden kunniaksi. Viime viikolla Saku kaupungilla ollessa se tarttui mua yhtäkkiä kädestä kiinni ja veti mut sisälle viereiseen ravintolaan, vaikka meidän piti olla vain katselemassa sille uusia paitoja.  Ravintolan jälkeen se meni vielä ostamaan mulle kimpun tulppaaneita, joista olen haaveillut jo pitkän aikaa. Tämmöiset asiat on vain niin ihania ja romanttisia ja voi että. Kyllä tuo mies näemmä tietää mistä mä tykkään, kyllä mulle kelpaa kukkakimput milloin vain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti