maanantai 2. joulukuuta 2013

I feel your heartbeat

 
 
Kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Sormia ja varpaita palelee, ulkona sataa lunta hiljakseen ja joku ulkoiluttaa kadulla kissaa ja mä tunnen kateutta sitä tuntematonta ihmistä kohtaan. Haaveilen omasta pikkuisesta naukujasta, joka voisi käpertyä mun syliini kehräämään ja voisin kertoa sille kaikki maailman murheet, ilman että pitkästyttäisin jonkun muun ihmisen illan. Paijaisin sitä pikkuista karvakerää jokaikinen ilta ja se kehräisi mun sylissäni onnellisena. Raapikoot sohvat pilalle ja kuskoot matoille, en välitä. Tahdon kissan, vaikka tiedän, että tällä hetkellä mä en voisi siihen kiintyä tarpeeksi eikä mulla olisi voimia sitä hoitaa. Se olisi vain korvike, laastari.
 

Oikeasti ikävöin mun pikkuista neulatyynyäni, jota en enää koskaan voi saada syliini tuhisemaan. Vieläkin luulen sen rapistelevan pesässään ja kaupassa käydessä mä mietin, että onkohan sillä ruokaa kotona. Nukkumaan mennessä ikävä on kovimmillaan ja mun yöt on levottomia, täynnä sekavia unia ja herätessä ahdistaa. Yhtenä yönä mä näin unen, jossa mun pikkuseni heräsi kuolleista ja sain sen takaisin. Sen unen jälkeen itketti ja mietin, onkohan sillä lämmin omassa kopassaan, maan ja lumen alla. Olipas taas ahdistava teksi, antakaa anteeksi. Lepää rauhassa pikkuinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti