lauantai 14. joulukuuta 2013

En päästä meitä hukkumaan

 Tulen joka kerta niin onnelliseksi, kun saan asettaa uudet kauniit kukkaset maljakkoon, josta saan niitä sitten joka päivä ihailla. Viime viikolla Saku yllätti minut kauniilla kimpulla valkoisia ruusuja ja voi että sitä onnen määrää. Rakastan kukkia, pienenä mun salaisena haaveenani oli perustaa aikuisena oma kukkakauppa ja opiskella ehkäpä puutarhuriksi, en mä vieläkään ole tuosta haaveesta kokonaan luopunut.
  Tällä viikolla eräs henkilö pyysi mua miettimään, että mikä kukka muistuttaa eniten minua. Ruusuilla on kova ulkokuori, niiden piikit eivät houkuttele ketään luokseen, ne torjuvat. Ruusut ovat kuitenkin pohjimmiltaan tosi hentoja kukkia, ne tarvitsevat piikkejä suojellakseen itseään kaikelta pahalta. Joskus sitä todella tarvitsee piikkejä ympärilleen, ihan vain suojellakseen itseään. Se henkilö kysyi, miksi mä tarvitsen niitä piikkejä, minkä takia mä ne olen itseni ympärille kerännyt? Sitä mä tässä olen koittanut miettiä melkeinpä koko viikon, siinä tilanteessa mä en osannut vastata. Enkä osaa vieläkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti